11. tammikuuta 2012

Kylpyhuoneen kokoinen unelma

Vaikka seuraavaa kotia vasta haeskellaankin, niin ei ole lainkaan epätavallista saada minua kiinni haaveilusta. Tiedän jo tasan tarkkaan miltä uusi kotimme tulee näyttämään, sisustukseltaan. Avomieheni on enemmän niitä käytännönihmisiä, hän miettii lämmitysjärjestelmää, sijaintia, lupa-asiakirjoja... Itse olen valinnut jo verhotkin!

Tänään innostuin laattoja selatessani kokoamaan pienen kuvakollaasin unelmien kylpyhuoneesta. Ensimmäinen vaatimus mitä tulee mieleen on tila! Tällä hetkellä jaamme kahdestaan noin 2neliön kokoisen pienen kylpyhuoneen, mistä toki löytyy kaikki tarvittava. Mutta kuinka ihanaa olisikaan kun jokaiselle tavaralle ja purkille olisi oma paikkansa kaappien kätköstä? Pyykinkuivaustelineitä ei tarvitsisi säilyttää suihkussa? Tilan lisäksi, saan ensimmäistä kertaa elämässäni juuri omannäköiseni kylpyhuoneen! Ei enää vuokra-asuntojen muovimattoja tai edellisen asukkaan valitsemia vaaleansinisiä kaakeleita.


1. Kartellin Francois Ghoust-peili, sitä pienempää kokoa. Olen etsiskellyt tätä Suomesta jo pidemmän aikaa ja nyt löysinkin nettikaupan josta näitä saa (toki olivat sieltäkin toistaiseksi loppu), nettikauppaan pääset tästä. 2 & 9. IKEAn Godmorgon-sarja on aivan ihastuttava! Nuo säilytysrasiat löytyvät vanhastakin kylpyhuoneesta enkä kyllä enää niistä luovu. Kaikki kosmetiikka pysyy siististi järjestyksessä. 3. Laattavalinnat tulevat todennäköisesti olemaan pitkälti kuvan kaltaiset, pienempään ns. aikuisten wc:n toivoisin saavani enemmän 4. kuvan mukaista lookkia, valkoista niin seiniin kuin lattiaankin. 5. Pyyhevalinnoissa luotan jatkossakin niin Gantiin kuin Lexingtoniinkin. 6. Siivoushulluna rakastan ajatusta jalattomista wc-istuimista, ei enää pieniä välejä joita hinkata kontallaan puhtaaksi! 7. Miksei myös käyttöesineet voisi olla kauniita? 8. Sadesuihkut. Rakastan sadesuihkuja. Tarvitseeko sanoa muuta?

0 kommenttia:

Lähetä kommentti